Julistus suomalaiselle ruualle
Löytyipä ihan muuta etsiessäni tänne sopiva teksti. Kirjoitin tämän alkukesästä 1997 maaseutunuorille, jotka Helsingistä Joensuuhun veivät traktorimarssina suomalaisen ruuaan ilosanomaa, päätekohteena Ilona-maaseutunäyttely. Silloin ei julistuksen tekijätietoja ilmoiteltu, sanoissa se piilee ihan riittävästi.
Miltä maistuu Suomeni maa? Isoäidin ruisleivältä, äidin lohkopiirakalta, isän savulahnalta. Puolukalta, juolukalta, lillukalta, mustikalta. Maistuu se ahvenelta, vimmalta, siian silakalta. Maistuu makujen mukana elämän koko kirjavuus.
Ensimmäisen jäätelön vaniljainen, eväsleipä metsäretkellä, heinäpellon laidalla mansikka-aho. Maistuu Suomeni maa kaipauksen vanhoilta muistoilta. Ruokakulttuurin itää ja länttä. Leipäuunin lämpöä, viilikupin virkistystä. Pullan tuoksusyliä, kakkua, kermaa, piirakoita. Hapanta ja makeaa. Suolattua ja sokeroitua. Puuroa, huttua, kiesua, velliä, soppaa ja kiisseliä. Rieskaa ja rönttösiä. Vatruskaa, tsupukkaa, sultsinaa. Maistuu Suomeni maa isien ja äitien perinnöltä. Ulkomaitten tuliaisilta, omilta eväsleiviltä ja mausteilta.
Suomalainen ruoka on runo. Ladattua, yksinkertaista tunnelmaa. Väkevää matkavoimaa. Siansivua ropsin ajoon. Suomalainen ruoka on maisema. Kaurapelto, karpalosuo, sienimetsä, lohijoki, lehmihaka. Suomalainen ruoka on allakka. Tilliä ja uusia perunoita, mansikkamaitoa, uutispuuroa, hirvipaistia, tähtitorttuja, lanttulooraa.
Tunnustan suoraan ja rävähtämättä rakkauteni. Suomalainen eväs liittää juureni ruokamultaan, siihen samaan, josta nousevat sipulit, retiisit, punajuuret, perunat, sellerit, porkkanat, nauriit ja muut räätikät. Tunnustan rakkauteni vastamäessäkin. Lautasen reunalle lonittu läski, kukkaruukkuun piilotettu maksakastike, koiralle salaa tarjottu kaurapuuro. Eivät ne käännytä minua vihoittelemaan.
Suomalainen ruoka on tatuoitu vatsalaukkuuni maailmanmatkoja varten. Se on sisäänrakennettu kartta ja kompassi. Säkkipimeässäkin tunnistan kotini. Tämä maku on Suomea, tämä maku on kotimaani. Rakkaimpani, elämän eväs.
Miltä maistuu Suomeni maa? Isoäidin ruisleivältä, äidin lohkopiirakalta, isän savulahnalta. Puolukalta, juolukalta, lillukalta, mustikalta. Maistuu se ahvenelta, vimmalta, siian silakalta. Maistuu makujen mukana elämän koko kirjavuus.
Suomalainen ruoka on runo. Ladattua, yksinkertaista tunnelmaa. Väkevää matkavoimaa. Siansivua ropsin ajoon. Suomalainen ruoka on maisema. Kaurapelto, karpalosuo, sienimetsä, lohijoki, lehmihaka. Suomalainen ruoka on allakka. Tilliä ja uusia perunoita, mansikkamaitoa, uutispuuroa, hirvipaistia, tähtitorttuja, lanttulooraa.
Tunnustan suoraan ja rävähtämättä rakkauteni. Suomalainen eväs liittää juureni ruokamultaan, siihen samaan, josta nousevat sipulit, retiisit, punajuuret, perunat, sellerit, porkkanat, nauriit ja muut räätikät. Tunnustan rakkauteni vastamäessäkin. Lautasen reunalle lonittu läski, kukkaruukkuun piilotettu maksakastike, koiralle salaa tarjottu kaurapuuro. Eivät ne käännytä minua vihoittelemaan.
Suomalainen ruoka on tatuoitu vatsalaukkuuni maailmanmatkoja varten. Se on sisäänrakennettu kartta ja kompassi. Säkkipimeässäkin tunnistan kotini. Tämä maku on Suomea, tämä maku on kotimaani. Rakkaimpani, elämän eväs.
Suomalainen ruoka on todellakin runo,välillä modernia ja sitten niin perinteistä. Nyt juuri kaipaisin perinteistä, loppusoinnullista - vasta pyydettyä siikaa savustettuna. Mutta sitähän et kaupungissa saa. Pitäisi mennä maalle tapaamaan kalastajatuttuja. Ja siitä syntyy taas uusia runon aheita.
VastaaPoistaKiva sivusto!
Siika ja kuha on mun kalasuosikkeja. Pitääpä laittaa korvan taa, jos vaikka joskus sopivasti pääsisin koukkaamaan sumpun kautta sinne suunnalle.
VastaaPoistaTuo siian silakka on ihan lapsuusmuistoja. Pikkusiikoja oli vintin rapulla suolassa ison kiven alla. Meillä sekä haili että siika voi olla silakka, kun ne suolataan, mutta siika erotetaan aina sillä, että se on siiansilakkaa. Savusiikakin on huippuherkkua.