Tekstit

Porkkana-broileria lounaalle

Kuva
Kuusenkerkkien kulta-aikaan kannattaa ripotella sopiviin ruokiin näitä ravinteikkaita luonnonantimia. Tässä päivän pikaisen lounaan ohje (yhden hengen annos):

3 porkkanaa pilkottuna
1 tl voita
0,5 tl ruskeaa sokeria
timjamia
150 g kypsää broilerin rintafilettä (tai vastaavaa)
1 dl keitettyjä kikherneitä
kourallinen kuusenkerkkiä
valkopippuria
balsamico-kastiketta

Siivuta porkkanat ja paista pannulla voin, sokerin ja timjamin kanssa melkein kypsiksi (ohuet siivut paistuvat nopeasti, saavat jäädä napakoiksi). Kun porkkanat ovat miltei kypsiä, lisää viipaloitu broileri ja kikherneet. Kypsennä ja kaada lautaselle. Jauha myllystä valkopippuria, mausta kevyesti balsamicolla tai muuten makusi mukaan ja ripottele annoksen päälle kuusenkerkät.

Porkkanapihvit juniorien suosikki

Kuva
Tapani mukaan kysäisin muutama kuukausi takaperin viikonlopun juniorivierailta, mitä tänään laitettaisiin. Porkkanalettuja. Googlasin ohjeen. Siitä tuli pihvejä, sen verran paksuni taikina lettureseptistä. Ja sitten vähän muokkailin sopivaksi. Junioriosastoon kuuluu maidoton keittiöpöydän ääressä viihtyjä, joten tätä nykyä kotikokkailuissa on aina teemasta muunnelmia. Myös leikki-ikäisten mielestä tällä reseptillä ruokahyvää.
Porkkanapihvit ovat sopivasti nopeita, helppoja, edullisia ja maukkaita lapsilauantain aterialle. Lämmitettyinäkin maukasta syötävää. Ateriaa voi rikastaa tilanteen mukaan kukkakaaliriisillä (raasta karkealla kukkakaali, paahda pannulla, lisää vettä, mausta ja kypsennä), papu- tai täysjyvälisäkkeillä, perunoilla tai salaatilla (meillä menee kotitekoinen coleslaw myös 2-v osastolla läpi ja siis papumix on jee-ruokaa).
Porkkanapihveissä yhdistyy porkkanoiden lempeä makeus valkopippurin hienoiseen kirpeyteen. Älä ikinä vaan sorru ostamaan valmiiksi jauhettua valkop…

Yksinkertaisesti punajuurisalaatti on niin jee!

Kuva
Muutamassa minuutissa valmista. Vain valmiilla piparjuuritahnalla kiilaa nopeudessa ohi tästä punajuurisalaatista. Kas näin:

Raasta hienolla terällä peukalonpään kokoinen palanen piparjuurta. Lusikoi kolme kukkupäälusikallista (n. 1 dl) turkkilaista jugurttia (tai vastaavaa) joukkoon ja sekoita. Raasta kolme keskikokoista etikkapunajuurta ja yksi hapan omena karkealla terällä joukkoon. Lisää purkillinen raejuustoa (2 dl). Sekoita. Se on siinä. Persilja kiva kaveri.

(Läheinen punajuurisalaattiohje pitokeittöistäin).

Voin voittaja – munakoisoa levitteeksi

Kuva
Yliopistojen ruokaloissa taitaa jo kautta maan olla tarjolla maidotonta ja eläinrasvatonta levitettä. Sopivat nuo kotipöytäänkin. Hummuksen ohella löytyy tukuittain hyviä reseptejä. Tämän kerrassaan maukkaan munakoisolevitteen ohje löytyi Kotilieden pienilevikkisestä Kotilieden suolaiset herkut -keittokirjasta. Yksinkertaisesti ohjetta hippasen soveltaen näin:

Puolita munakoiso ja laita leivinpaperilla voideltuun vuokaan leikkuupinta alaspäin. Pistele haarukalla nahka. Paista 200° tunnin verran. Anna jäähtyä. Kuori nahka ja paloittele sisus. Lisää puristettu valkosipulinkynsi (1 iso tai 2 pientä), puolen sitruunan mehu, tuoreita pienittyjä yrttejä (basilikaa, rosmariinia, korienteria, ruohosipulia, lisptikkaa yms. mieliyrttejä, kuivat käyvät tuoreiden puuttuessa). Suolaa ja mustapippuria. Oliiviöljyä reilu loraus. Sauvasekoittimella hienoksi.

Tekemiseen menee vain hetki. Samaa tyyliä voi soveltaa papuihin, porkkanaan, palsternakkaan.

Kukkiva juustokakku

Kuva
Ilman uunia rakenneltavat hyytelökakut ovat nopeita ja helppoja tehdä. Harvoin silti olen tehnyt. Nyt oli juhlistustilaisuuteen tarve helposti kuljetettavasta vuodenajan jälkiruokakahvin ja -viinin kaverista. Sovelsin perusohjeita, otin innoitusta Mansikkämäen ohjeesta Kakkua viinissä.

Oma sovellettu ohjeeni:
Pohjaan murustettuja kaurakeksejä ja mantelijauhoa, jähmetetty sulatetulla valkosuklaalla (18 keksiä, 250 g suklaata, vähän voita). Valkoinen osuus vaniljalla maustettua tuorejuustoa (Hovi, koko rasia) ja kermavaahtoa (2 dl) hyydytetään (6 liivatelehteä). Seuraavana päivänä marjat ja kukkaset hyytyneen pohjan pinnalle, päälle puolukkamehu (2 dl ja 3 liivatelehteä, puolukkamehun sijalla voi olla mitä vain muuta mehua, pieni kirpeys sopii kuitenkin hyvin juustopohjan ja makeiden marjojen kanssa). Hetken kuluttua mehukiilteen päälle viinikiille (2 dl makeaa jälkiruokaviiniä ja 3 liivatelehteä). Lasten versioon enemmän mehua, ei viiniä. (Liivate liotetaan ensin kylmässä vedessä, sit…

Pehmelö, juotava aamiaissalaatti

Kuva
Pehmelö (smoothie) on mainio ennakkolääke stressaaviin typäiviin. Samaan lasiin kaikki aivoja ja suolistoa ruokkivat luonnonaineet. En usko pilleripurkkeihin, patsi tietenkin kalanmaksaöljyyn, joka sekin on luonnontuote. En ole varsinaisesti aamuihmisiä, mutta tämä resepti takaa ainakin minulla virkistävän aamunavauksen. Olen aiemminkin laittanut samasta aiheesta reseptin, jossa marjarouheet olivat pääroolissa.

Vihreä pehmelö: peruskaavaan banaani, puolikas avocado (toinen puolikas jääkaappiin kivineen odottamaan seuraavaa aamua, kivi estää kuoppaa tummumasta), pähkinöitä, vihreitä salaattitapeita. Nesteeksi sitruuna, vettä. Reseptiin sopivat myös hyvin piimä, rasvaton maito ja rahka.

Tässä kuvassa tämän aamun tarpeet (nämä kun ovat käden ulottuvilla tehosekoittimen lähellä, on nopea koota). Kaikki vihreät salaattitarpeet raakoina, huuhtelu riittää myös nokkosille, tämän vuoden ajan eliksiirille (talvella kuivattuna).
Kuvassa:

isolla lautasella pähkinöitä: parapähkinä (yksi päivässä, s…

Piirasruokaa ilman gluteiinia ja laktoosia

Kuva
Kevään työmatkalla poikkesin kirjakauppaan. Muista kaupoista en tykkää, mutta kirjakaupoissa on hauskaa nuuskia löytöjä. Alehyllystä osui käsiin tanskalainen modernisoitu pohjoismainen ruokavalio, Trina Hahnemannin terveellisen ja nautinnollisen ruuan keittokirja, jonka serkkuni oli suomentanut. Kotiutukseen. Aivan mainio opus.

Pienellä säädöllä kokkailin eilen työkamujen avustuksella kaksi maistuvaa piirasta. Trinan keittokirjassa leivotaan vehnä-ruiskuoreen. Minä laittelin pelkkää vaaleaa gluteiinitonta jauhoa. Kirjan ohje oli väsätty vain purjolle. Versioin sen lisäksi myös parsakaalille. Hyvin pelitti. Voitelin vuuan ja jauhotuksen sijaan hömsöttelin sesaminsiemenillä. Ei kannata hämmentyä gluteiinittoman taikinan katkeilusta, sen saa mainiosti töpöteltyä vuokaan ja lopputulos ei ole mureneva.

Siis näin resepti menee pienesti säätäen (maitotuotteet laktoosittomia, jauhot gluteiinittomia):
150 g jauhoja
1 tl suolaa
75 g voita tai öljyä
125 g rahkaa

Jauho-suola-seokseen nypitään vo…