Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2014.

Keventäjän paprikaunelmakeitto

Kuva
Jääkaapissa sattui olemaan suuri ihana punainen paprika ja katkarapujen jämät. Googlasin hakusanoilla paprika, keitto, katkarapu ja löysin mainion paprikakeiton ohjeen, jota hieman muunnellen syntyi uusi suosikki. Tännekin säilöön.

En ennen ole tällaista tehnyt. Sopii myös linjojaan vahtivalle. Vähän niitä, mitä välttää pitäisi, sopivasti sitä, mitä tulisi lautaselle laittaa. Ja tietenkin se tärkein, ihan älyttömän hyvää.

Tällä ohjeella syntyy kaksi lounasannosta.

Iso sipuli tai pari pientä kuutioiksi ja kasariin paahtumaan. Sipuli on parasta paahtaa aluksi kuivalla pannulla, mutta pinnoitettujen kasareitten kanssa on hyvä olla tilkkanen öljyä. Käytin macadamiaöljyä, joka kestää hyvin kuumentamista. Vaikka se on kallista, tilkkanen riittää ja riittoisaa on. Jokainen tekee makunsa mukaan tässä suhteessa.

Pari kolme litistettyä valkosipulin kynttä perään, jahka sipuli on aikansa pyörinyt yksinään. Hetken kuluttua paprikapalaset. Laitoin mukaan myös nahistuneen tomaatin. Vähän oliiviölj…

Ohraa ja broileria

Kuva
Riisi on perinteinen kanan ja broilerin kaveri. Riisin ongelma on vähäinen ravintoarvo. Kaapin kätköistä tuli vastaan Torino-täysjyväohra. Paketin kupeessa innostettiin korvaamaan riisi ohralla. Höyryttämätön ohra vaatii pitkän keittoajan, mutta tämä kotimainen tuote on esikypsytetty ja litistetty, keittoaika vain 8 min. Etuna on kotimaisuus ja hyvät kuidut.

Marinoin maustamattomat broilerfileet netistä löytyneellä verrattomalla ohjeella: oliiviöljyyn puserrettua valkosipulia, mustapippuria, sitruunapippuria, basilikaa, sitruunan raastettua kuorta hippunen, sitruunamehua (tyyliin puolikkaan sitruunan mehu desiin öljyä), suolaa. Marinoidaan huoneenlämmössä 30 minuuttia. Valmiit marinadit ovat kestämättömiä ja niillä lihatuotteen hintaakin kasvatetaan, vaikka kilohinta näyttää edulliselta (pitää osata vähän laskea ja lukea tuoteselostetta).

En halunnut paistaa pannulla broilereita, joten valmistin ohralisäkkseen puolikypsäksi, kas näin:

Ensin kattilan pohjalle vähän öljyä (käytin avoka…