Punajuuri-sipulijuuripiiras ilman juustoa

Punajuuri ja sinihomejuusto ovat klassinen aviopari. Koskenlaskija ja emmentalkin käyvät kumppaneiksi niin punajuurelle kuin sipulille. Nytpä puuttui kaapista juusto ja teki mieli tehdä jotain uutta punajuuresta. Löysin Kinuskikissan blogista mukavan punajuuri-sipulipiiraan ohjeen. Siitä inspiraatiota tähän. Ruisjauho puuttui kaapista ja halusin pohjankin olevan ravinteikas. Näppituntumalla syntyikin oikein toimiva pohja.

Pohjaan sekoitetaan kuivat aineet, nypitään kiinteän rasvan kanssa ja sekoitetaan öljy-vesiseos mahdollisimman vähällä vaivaamisella. Kuumensin veden. Tuntuu, että lämmin neste imeytyy paremmin, taikina ei tarttunut ollenkaan käsiin ja se oli todella helppo levittää ohueksi piirasvuuan reunoille (leivinpaperi alle).
1 dl leseisiä kaurahiutaleita
vajaa dl rouhittua ja paahdettua pellavansiementä
reilu rkl tattarilesettä
2 dl vehnäjauhoja
1 tl lj
0,5 tl yrttisuolaa
2 rkl yrttejä (timjami olisi parhainta, mutta oli loppunut, laitoin rakuunaa ja oreganoa)
3 reilua ruokalusikallista kookosöljyä (sitä neitsytlaatua)
0,5 dl rypsiöljyä ja 0,5 dl kuumaa vettä

Täytteeseen:
paahdetaan pieneksi silputtu suuri sipuli, joukkoon viisi kevätsipulia pieneksi pilkottuna, puolikas punaista chiliä, teelusikallinen inkivääriraastetta
2 suurta tai 4 pientä punajuurta, keitetään ja raastetaan
ainekset sekoitetaan ja maustetaan yrttisuolalla ja pippurirouheella, yrttejäkin voi lisätä (käytin oreganoa)
vajaa desi kermaa ja kaksi munaa vatkataan ja lisätään täyteseokseen

paistetaan 45 min 200 asteessa

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kasviskorma Jamie Oliverin tapaan

Mitä tehdä rucola-jättisaaliille?

Eliksiiriä Arvo Ylpön tapaan