Matikka-aika

Miten voikin elävänä palautua lapsuuden ruokapöytä makunystyröille, hajuaistiin. Matikkasoppaa. Veljen kanssa kisaa maksasta, kummalle tuli isompi pala. Keiton syöminen aloitetaan ruotojen perkaamisella, sitten liemi perunoineen ja sitä makua. Matikkasoppa on kalakeittojen aatelia.

Kuljetin sunnuntai-iltana isän pyytämää ja valmiiksi käsittelemää, pakastettua pikkumatikkaa eilisen työreissun ajan illaksi opiskelukotiin. Pakkasin jäihin ja hyvin kesti kohmeessa. Maksa vain oli ehtinyt sulaa ja jätin sen sitten pois pelistä.

Keitto-ohje on luontoretki- ja luontokokkauskirjasta Tuulenhuminaa – Elämyksiä luonnossa (Petri Hautala). Tillin sijaan laitoin kuivattua ruohosipulia, kun tilliä ei ollut. Muuten tismalleen ohjeen mukaan (tai no, maustepippurit vaihdoin mustapippureihin). Perunat luomu-Van Goghia, on just passeli tiivis ja maukas lajike tähän (Van Gogh näemmä luokitellaan jauhoisiin perunoihin, mutta nämä luomupotut, joita olen ostanut, eivät hajoa keitettäessä ja kestävät lämmitystä).

3-5 perunaa
1 sipuli pienehköiksi siipareiksi silputtuna
pannu kuumaksi, nokare voita ja siinä hetki sipulin ja perunoiden kuullotusta
puoli litraa vettä joukkoon
laakerinlehti ja 7 mustapippuria (ohjeessa oli maustepippuria)
annetaan porista 10 min
lisätään mukaan suurehkot mateen palaset, keitetään kunnes perunat kypsiä eli ei kovin pitkää tovia
lopuksi vielä desi maitoa joukkoon, kiehautus
maustetaan merisuolalla ja tillillä (tai ruohosipulilla)

Nautitaan ruisleivän kanssa hiljaisuuden vallitessa. Aaaaahhhhh että on hyvää.

Kommentit

  1. Matikkasoppa on kyllä niin mahtavaa ruokaa. Voi kun saisi, mutta nyt Sveitsissä on tietysti turha edes haaveilla.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitä tehdä rucola-jättisaaliille?

Kasviskorma Jamie Oliverin tapaan

Kotikaljan ylistys