Gourmeta takapihan tiilikasalla

Kuvassa mukana myös kanaa.
Joskus 10 vuotta sitten varustauduimme viettämään sadejuhannusta. Takapihalle oli askaroitu leikkimökki. Sen verannalta viriteltiin lähimäntyihin vanha suuri pressu, joka jäi sitten koko kesäksi avotelttakatokseksi. Minä raahasin kaikki löytyvät vanhat tiilet ja ladoin niistä grillintapaisen, joka palvelee virkaansa edelleen. Siihen saa ritilän ja muurikan. Malli on todella basic. Tiili lienee kuitenkin pihagrillin raaka-aineena mainio, se varaa lämpöä. Koska en muurannut grilliäni, se on kestänyt kaikki kymmenen vuoden säät ja takapihaelämän.

Viime viikolla saapui pääkaupungista kaksi somevierasta kukkuraisten muovikassien kanssa. Herkut olivat kotoisin matkan varrelta, Jumalniemen Citymarketista. Vieraiden mukaan K-sarjan City-lihatiskeihin voi luottaa liikkuipa missä päin maata tahansa.

Suuressa paketissa oli naudan niskaa eli entrecote-pihvejä. Niistä vierasparin grillimestari loihti esikypsennettyjen maissien kanssa taivaallisen grilliherkun. Yksinkertaisesti resepti menee tähän tapaan:

paloitellaan entrecote reilun maissiviipaleen kokoisiksi paloiksi
maustetaan palaset öljysipaisulla, suolalla ja rouhitulla mustapippurilla
viipaloidaan esikypsennetty maissi (vaatii heviä otetta) noin sentin siivuiksi
pistellään edellisiä vuorotellen vartaaseen
kypsennetään tiuhaan käännellen hyvän grillilämmön kanssa

Maissin kanssa tarvitaan voimaa ja tekniikkaa. Ja ensiapuvälineitä, kuten meilläkin kävi. Ei yhtään huono idea vasaralla ja naulalla tehdä keskusreikä ennen vartaaseen pujottamista.

Vartaissa paistettavien on kypsyttävä samassa ajassa. Entrecote ja esikypsytetty maissi sopivat ihanteellisesti yhteen. Maissista tihkuva neste karemallisoitui ja mehevöitti lihaa juuri sopivasti. Tulos oli suussa sulava. 

Grillinä tiilikasa, hyvää kotipolttoista hiiltä lämmön antimena, tuoreita hyviä ruokatarpeita. Yksinkertaista. Ja ah, mausteina kesäilta, rantapuuston takaa kimmeltävä Kotijärvi, ilosilmäinen lapsi, vähäinen määrä itikoita, sirkkain heinäkuinen soitanta, hitaat maailmaa syleilevät puheet.

Kaveriksi grillimestari loihti toisen yksinkertaisen herkun: sitruunapippurilla maustettuja kesäkurpitsasiivuja. Hitunen öljyä ja suolaa, veikkaisin, en ehtinyt seurata. Mmmm, maku oli mainio.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitä tehdä rucola-jättisaaliille?

Kasviskorma Jamie Oliverin tapaan

Kotikaljan ylistys